Vastine
Vastine HS 6.4. yleisönosastokirjoitukseen "Valokuvalukeminen on silmäilyä, ei aitoa lukemista". HS:n julkaisema versio lyhennetty 3000 merkkiin.
VALOKUVALUKEMINEN ON OMAA LUOKKAANSA (10.4.2006)
Helena Ojanpää, Jukka Hyönä ja Risto Näsänen esittivät yleisönosastokirjoituksessaan (HS 6.4.) kritiikkiä valokuvalukemista eli PhotoReadingia kohtaan aihetta esitelleen artikkelin (HS 25.3.) perusteella. Erityisesti he epäilevät, ettei valokuvalukemisessa tapahdu syvä- vaan vain silmäilyn tuomaa pintaprosessointia. Seuraavassa pyrin korjaamaan heidän jutussaan olleita väärinymmärryksiä.
Ojanpää, Hyönä ja Näsänen väittävät, että tekstin sisäistäminen edellyttää pelkästään tietoista prosessointia. Siksi he pitävät mahdottomana, että "oudolta aihealueelta kyettäisiin omaksumaan tekstin sisältö aidosti 25 000 sanaa minuutissa tai ylipäänsä lainkaan ilman varsinaista lukemista." Heidän määritelmänsä on, että vain hidas lukeminen on ”aitoa” ja ”varsinaista lukemista” ja päätyvät lopulta esittämään, että "kun koko tekstisisällön sisäistäminen on tavoitteena -- normaalilukeminen on edelleen ainoa varteenotettava vaihtoehto."
Ojala ja kumppanit nojaavat väitteeseen (jota he eivät tarkemmin perustele), että "aivomme eivät passiivisesti talleta suuria tietomääriä, joita myöhemmin voitaisiin hakea muistista." Väite on absurdi. Arvostettu muistitutkija, Harvardin yliopiston psykologian professori Daniel Schacter alleviivaa implisiittisen muistin merkitystä. Tämä on ilmiö, jossa aiemmat kokemukset vaikuttavat ihmiseen ilman, että hän tajuaa muistavansa. Itse asiassa tutkimustulokset (mm. Dixon, 1981) osoittavat, että ihmisellä on mielessään tiedostamaton prosessori, joka kykenee ottamaan vastaan mm. visuaalista informaatiota ilman, että tietoinen mieli on mukana. Ojanpää, Hyönä ja Näsänen väheksyvät passiivisia aivotoimintoja, vaikka suurin osa kaikista ihmisen aivotoiminnoista on passiivisia, kuten mikä tahansa psykologian oppikirja toteaa.
Ongelma on seuraava: Ojanpää, Hyönä ja Näsänen itsekin toteavat, että "varsinaisen lukemisen ja valokuvalukemisen on oltava laadullisesti hyvin erilaisia prosesseja". Kuitenkin he päätyvät arvioimaan valokuvalukemista aivan kuin se olisi samanlaista kuin lukeminen, vedoten mm. silmän anatomiseen rakenteeseen ja havainnon fysiologiseen puoleen. Tässä taustalla on todennäköisesti se, että he sekoittavat PhotoReadingin pikalukemiseen.
PhotoReadingin ja pikalukemisen (speed reading) ainut yhtäläisyys on, että kummassakin esiintyy sana "reading". Pikalukeminen juontaa juurensa 1940-luvun tutkimuksiin, joiden tulokset Evelyn Wood toi suuren yleisön tietoisuuteen. Käytännössä pikalukeminen on normaalia lukemista kiihdytetyssä muodossa. Yksittäisten sanojen sijaan pikalukemisessa poimitaan lauseita, kokonaisia virkkeitä tai kappaleita. Pikalukeminen - kuten perinteinen lukeminenkin - on ensisijaisesti tietoisen mielen ja vasemman aivopuoliskon toimintaa.
PhotoReadingin juuret tai perusta on 1970- ja 1980-luvun aivotutkimuksessa ei-tietoisen mielen (preconscious mind) osalta. PhotoReading hyödyntää enemmän ei-tietoista mieltä ja sen kykyä ottaa vastaan visuaalista informaatiota hyvin suurella nopeudella. Menetelmän avulla lukija oppii luottamaan siihen, mitä tapahtuu hänen päänsä sisällä eikä vain sanoihin, jotka hänen silmänsä välittömästi havaitsee sivulla. Sen sijaan, että lukija liikuttaa silmiä todella nopeasti, hän käyttääkin aivojaan aiempaa tehokkaammin.
Pikalukemisen kouluttajat painostavat lukemaan nopeammin ja nopeammin. Mutta nopeuden kasvaessa voimistuvat myös epäilyt. Lukija alkaa kyseenalaistaa, ymmärtääkö hän yhtään mitään lukemastaan. Tämä synnyttää stressiä, mikä selittää sen, että 90 % pikalukutekniikoita opetelleista ihmisistä lopettaa tekniikoiden käytön muutaman kuukauden jälkeen.
PhotoReadingissä lukija asettuu rentoon valppauden tilaan eli toisin sanoen "nopeutetun oppimisen mielentilaan". Nopeutetun oppimisen kantaisä tohtori Georgi Lozanov on käsitellyt aihetta laajasti erityisesti kielien oppimisen osalta (1978, 1989). Tällöin lukija rentouttaa kehonsa ja mielensä tullen herkemmäksi poimimaan kirjassa olevan informaation, jonka valokuvalukee kääntäen sivuja noin sivun sekunnissa. Tämän vaiheen aikana ymmärrys on vähäistä, koska lukija tiedostaa oppimansa vasta myöhemmässä vaiheessa, jota kutsutaan "aktivoinniksi". Lopputulos on, että lukija ei huolehdi ymmärtämisestä eikä kirjan informaation prosessoinnista tule missään vaiheessa stressaavaa. Yksi aktivointitekniikoista on Super-lukeminen. Se on samantyyppistä kuin pikalukeminen, mutta tulokset ovat huomattavasti parempia.
Aloittelijan on mahdollista aktivoida kirja kolmanneksessa ajasta, joka menisi sen lukemiseen normaalisti. Harjaantuneempien yksilöiden tulokset ovat omaa luokkaansa ja parhaat pystyvät vastaamaan kysymyksiin tekstistä heti valokuvalukemisvaiheen jälkeen. Esimerkiksi Learning Strategies Corporationin toimitusjohtaja Pete Bissonette puolestaan valokuvaluki USA:n patenttitoimiston arkistoja 693 000 sanaa minuutissa ja pystyi piirtämään kuusi testaajan kysymästä seitsemästä patentista. Toisessa tapauksessa hypnoterapeutti Paul McKenna valokuvaluki romaanin tietokonenäytöltä 200 000 sanaa minuutissa nopeudella romaanin ja sai ymmärrystä mittaavassa testissä 70 % oikein.
Menetelmän kehittäjä Paul Scheele on tutkinut PhotoReadingin opiskelijoita ja havainnut, että vielä vuosia PhotoReadingin oppimisen jälkeen heistä 80 % käyttää sitä vielä. Sen sijaan pikalukijoista vastaava luku on 10 %.
Syy tähän on, että PhotoReadingissä kyse ei ole vain nopeudesta. Kyseessä on aivan erilainen tapa käsitellä tekstiksi painettua informaatiota - aivan, kuten Ojanpää, Hyönä ja Näsänen otaksuvat. PhotoReading porautuu suoraan kirjan ytimeen ja merkityksiin sen sijaan, että lukija ymmärtää joukon sanoja.
Perinteinen lukeminen ja pikalukeminen ovat kuin jos katsoisi seinää tiili tiileltä, kunnes lopulta ymmärtää katsovansa rakennusta. PhotoReadingissä taas katsotaan koko rakennus heti alussa kokonaisuutena ja sitten vasta yksittäisiä tiiliä yksityiskohtaisemmin - sen mukaan kuin on kulloinkin tarpeen. Kyseessä on täysin erilainen ajattelumaailma.
PhotoReadingin perusteista löytyy paljon akateemista tutkimusta, johon voi tutustua hakusanoilla: Preconscious Processing, Suggestology and Suggestopedia, Implicit Learning, Accelerated Learning and Teaching. Teen aiheesta parhailleen gradututkimusta, jotta tämä ilmiö tulisi paremmin tunnetuksi.
Sakari Turunen
DI, PhotoReading-valmentaja
Helsinki |
